Kenen lasien läpi katsot itseäsi?

Ketä uskot vai etkö ketään?

Tunnistatko itsesi?

Kuka uskaltaa?

Kuka uskaltaa kertoa totuuden?

Kuka uskaltaa kertoa kuka oikeasti on?

Kuka maalaa kuvan, joka on oikeasti oma itse?

Minkälainen se maalaus olisi?

Pelästyisitkö vai pitäisitkö?

Ei.

On helpompaa pitää imago, maski ja mielikuva.

Rakentaa kerros totuuden päälle.

Rakentaa lisää kerroksia edellisten päälle niin,

että pian totuus on niin syvällä että sitä ei enää löydä.
Tai uskalla lähteä etsimään.

Kerrosten päälle maalataan vielä eri värein kuva täydellisestä.

Virheettömästä.
Pinnasta tulee kiiltävä ja täydellinen kuin posliininukella.
Liukas ja sileä, johon mikään ei tartu.
Liukuu, valuu pois, huolettomasti, armotta.
Jälkiäjättämättä?

Ei.
Jos lopetat kerrosten lisäämisen,
alkavat kerrokset pikkuhiljaa rapista pois.
Sattuu, tekee kipeää, vaatii uskallusta
 katsoa kuinka posliini halkeilee,
väri valuu lattialle, kuori rapistuu.
Mitä jää jäljelle?
Jääkö mitään jäljelle?
Jokaisen palan tippuessa, värin haihtuessa,
olosi helpottuu ja keventyy.
Paljastaen kokoajan ihanamman ja aidomman
pinnan, joka tuntuu helpolta ja
jotenkin vaan niin itsestäänselvältä.

Sieltä paljastuu lopulta se ihana lapsen usko ja ilo.
Se, joka uskaltaa, haluaa ja elää.
Se, joka vain ON.
ON. ja ON.
Se, joka ei huolehdi mitä muut ajattelevat
ja on siksi 
maailman kaunein taideteos. 





Parasta uuden oppimisessa

Minulla on oma pieni teoria.

Sitä on testattu ja se toimii kerta toisensa jälkeen.

Se on syy miksi olen kiinnostunut oppimaan miltein mitä vaan.

Se menee näin:

Kun kuulen ensimmäisen kerran jostain uudesta asiasta,

huomaan saman asian uudestaan seuravaan 24h sisällä.

Sama pätee ihmisiin:

kun tapaan uuden ihmisen tai vanhan tutun pitkästä aikaa,

on miltein varmaa, että pian sen jälkeen tapaan hänet

uudestaan tai tapahtuu jotain häneen liittyvää.

Mistä tämä johtuu?

Yksi selitys on aika selvä:

kun opin jotain uutta, tiedostan sen,

poimin sen helpommin tiedontulvasta.

Mutta sehän siinä onkin mageinta:

asia, jolla ei ollut minulle merkitystä aiemmin,

merkitseekin minulle jotain nyt.

Uusi tieto avaa uusia polkuja, yhdistelee vanhoja tietoja uusiin.

Luo syvyyttä asioihin.

Tämä kaikki lisää minun elämänlaatua.

Irralliset höyhenet yhdistyvät.

Saan siitä mielettömät kicksit.

Tiedosta viisaudeksi

Data --> Information --> Knowledge --> Wisdom.

Hieno & simppeli kiteytys.

Tänä päivänä tietoa on ylenmäärin mutta miten poimia siitä

se oleellinen ja tärkeä?

Ja ennenkaikkea miten muuttaa se viisaudeksi?

Minussa tapahtuu "Höyhenet" efekti, josta kirjoitin tässäkin blogissa.

Poimin informaatiotulvasta asioita, jotka puhuttelevat minua.

Ne leijailevat minussa kuin höyhenet ikään kunnes joskus

ne yhdistyvät tiedoksi tavatessaan toisensa.

Ja kuten silloinkin sanoin: se on niin parasta.

Silloin asioiden merkitys kasvaa ja

 se jos jokin on tärkeää tämän kaiken hötön keskellä.

 

Arvaa kuinka paljon sinua rakastan?

McBratney, Sam - Jeram, Anita

Esikoiseni lempijuttu nukkumaan mentäessä

on kilpailla siitä kumpi meistä rakastaa toista enemmän.

Milloin mittana on matka maailman ympäri, milloin mustan aukon 

syvyys ja milloin etäisyys kuuhun.

Tänään löysin sattumalta lasten kirjahyllystä kirjan, jonka nimi on

"Arvaa kuinka paljon sinua rakastan".

Olemme saaneet sen häälahjaksi minun sisaruksiltani,

jossa sisareni toivottavat onnea ihanien muistokirjoitusten myötä.

Vein kirjan esikoisen tyynylle ja illalla hän luki sen meille ääneen.

Se oli ensimmäinen hänen itse kokonaan lukemansa kirja. 

Voi sitä ylpeyttä teosta mutta toisaalta myös ihmetystä siitä,

että puput tekivät samaa kuin mekin.

Ikinä hän ei ole sanonut, että hän

" itkee meidän perheen puolesta" ja hänen silmänsä

kostuivat onnenkyynelistä.

Niikuin äidinkin.



I Belong. I Believe. - in my job?

Kun kuuntelen ystäviäni töissä ja mietin omia tuntemuksiani,

en voi tulla muuhun tulokseen kuin siihen, että

"I belong" fiilis on tosi tärkeä.

Ihmisen tarve kuulua ryhmään ja heimoon

on sisäsyntyinen.
Väitän, että ne yritykset jotka pystyvät luomaan
aidosti tämän fiiliksen ympärilleen, ovat voittajia
 nyt ja ennen kaikkea tulevaisuudessa.

Ihmiset haluavat kuulua.

Ihmiset haluavat uskoa.

Pystyykö sinun organisaatiosi luomaan tämän?

Alkemisti & elämänvirta

Camin teksti 19.6.2007

Sain juuri luettua Paulo Coelhon Alkemisti kirjan. 

Aika hieno, kuvainnollinen ja kaunis.

Alussa oli kaunista symboliikkaa ja tajusin sen suurimman asian, 

joka kirjasta minulle jäi käteen: 

minä tiedän ja tunnistan elämänvirran, 

minulla on ainakin ajoittain yhteys siihen. 

Kun minulla oli vaikeaa  1½v sitten, niin löysin elämänvirran itsestäni. 

Oli hetkiä jolloin en voinut "luottaa" kehenkään: 

minulla oli paljon ihania tukijoita mutta heidän sanat eivät auttaneet, 

ne eivät osuneet. 

Muistan vieläkin kerran tiukan tilanteen, johon sain jokapuolelta neuvoja.

Muistan kuinka en pystynyt muuta kuin ravistelemaan päätäni

ja huidoin käsillä "menkää pois" (mielessäni).

Menin toiseen huoneeseen makaamaan sängylle. Mieleni oli täysin sekava: 

ajattelin, että makaan tässä kun en muutakaan voi ja jospa se selvittäisi päätäni. 

Suljin silmäni ja kuin ihmeen kautta, parin minuutin päästä,

silmäni ponnahti auki ja tiesin mitä tehdä. 

Siitä lähtien, olen konkreettisesti tiennyt että vastaukset löytyvät minun sisältä.

Minulle se on kosketusta elämänvirtaan. 

Puhun siitä gut feelinginä, tunteena, sydämeni sanoo.

Se on minun totuus.

Rakkautta ja rajoja - myös töissä?

Viime vuosina olen kotona yrittänyt toimia "Rajoja & Rakkautta"

periaatteen mukaan lasteni kanssa.

Nyt mietin, että tämä yksinkertainen oppi voisi olla

 hyödyllinen myös työelämässä.

Esimerkiksi:

Jos lapsi/työntekijä ei näe/koe rajoja,

ei tiedä "milloin kolikko tipahtaa kaivon pohjaa",

voi lapselle/työntekijälle tulla paniikki.

Hallinnantunne häviää ja kaikki energia menee

kokonaisuuden hahmottamiseen.

Lapsi/työntekijä tulee levottamaksi koska luulee, että

hänen tehtävä on johtaa vaikka se ei ole hänen tehtävänsä.

Toisaalta:

Näinä epämääräisinä aikoina ei voi tietää mitä seuraavaksi

 lapselle/työntekijälle vastaan tulee.

Ei ole mahdollista antaa yhtä oikeaa vastausta,

pitää usein vain luottaa siihen, että on antanut

lapselleen/työntekijälleen tarpeeksi työkaluja & tervettä järkeä

 toimia tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla.

Jos siis lapsi/työntekijä tietää oman toimintalueensa,

saa toimia sen sisällä oman sydämensä johdattelema,

tuntien olonsa turvalliseksi & tietäen että tuki löytyy tarvittaessa,

tuntien samalla olonsa arvostetuksi ja kunnioitetuksi,

luulen, että näin syntyisi loistavia tuloksia

 & ennenkaikkea onnellisia ihmisiä.

Aloita aamu keinumalla

http://www.free-extras.com/images/swinging-1706.htm

Tämä on tullut minulle mieleen kymmeniä kertoja tällä viikolla.

Keinun esikoiseni kanssa koulun keinuissa klo. 8 maanantai aamuna.

Roikotamme päitämme taakse ja katsomme hymyillen toisiamme.

Läppärilaukku nojailee keinun toiseen tolppaan, esikoisen koulureppu toiseen.

Maailmassa olemme vain me kaksi.
Meillä ei ole mihinkään kiire.

Siinä oli jotain todella maagista. 

Aidosti vahva ihminen

“The awareness of our own strength makes us modest”

- Paul Gezanne -

Omien voimien tunteminen tekee vaatimattomaksi.

Sain tekstin ollessani n. 15-vuotias rakkaalta iso-äidiltäni, Mamilta,
tuliaisiksi Lontoosta.

Teksti oli osa pientä kirjaa, jossa oli kuuluisien Kauriiden ajatuksia.

Irrotin sivun ja laitoin sen kiinni peiliini, jossa se katseli minua läpi teinivuosien. Opiskeluaikoina se oli muistitaulullani.

Lappu on edelleen minulla jossain.

Minun Mami eli kuten lauseessa sanotaan ja siihen minäkin pyrin.
Siihen, että tietää oman arvonsa, voimansa ja vahvuutensa
niin hyvin ettei niistä tarvitse tehdä numeroa.