Minä en osaa feikata enkä halua sitä oppia.
Se on suurin lahja, jonka olen saanut.
Ajatukset, tunteet, kaikki haluavat tulla minusta ulos
samalla tavalla kuin hengitys.
Ne haluavat antaa ja yhtä paljon saada.
Ne haluavat vastavuoroisuutta, toisen puolen.
Ne tarvitsevat vaihtokauppana puhdasta uutta ilmaa,
uusi perspektiivejä, kulmia.
Onko väärin haluta jakaa?
Onko väärin haluta vastavuoroisuutta?
Onko väärin haluta resonoida toisia ihmisiä vasten?
Lähettää ja vastaanottaa.
Ja antaa kaiken tulla ja valmiina vastaanottamaan mitä vaan.
Olla kaikki värit, jotka sisin on.
Kaikki värit mitä sisin työntää ulos, juuri sellaisina kuin ne ovat.
Kaikki värit - syteen tai saveen.
Miksi se on niin väärin? Ja lapsellista? Ja epä-ammattimaista?
Miksi ei ole hyväksyttävää olla kuin perusvärejä?
Miksi me opimme, että on parempi olla perusväri, turvassa, varmana.
On parempi olla heiluttamatta venettä.
On parempi ottaa varman päälle.
Mutta harvan meistä nimi on varman päälle.
Harva meistä on sisimmissään varman päälle.
Moni meistä on paljon enemmän kuin varman päälle.
Me olemme värien sinfonia, ilotulitus tai kuohuva joki.
Jotkut mielettömissä tummien sävyissä pauhaavia jokia.
Jotkut pirskahtevia värejä ilotulitustaivaalla.
Mitä käy ihmiselle, joka on pauhaava joki mutta yrittää olla ilotulitustaivas?
Miten me olemme niin idiootteja, että sanomme pauhaavalle joelle,
että parempi että nyt vaan vähän feikkaat.
Että se on sinulle parempi.
Miksi emme voi vaan nauttia siitä, että olemme erilaisia?
Miksi emme vaan uskalla olla erilaisia?
Mahtavia, yksilöllisiä, uniikkeja väriyhdistelmiä.
This is me not faking it.
These are my true colors.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti